Alaspään maatila

Pyöritämme mieheni kanssa pientä luomutilaa Kiskonjoen rannalla Perniössä. Perheeseemme kuuluvat kolme ihanaa tytärtä sekä lemmikit. Viljelemme pienimuotoisesti avomaan vihanneksia ja mansikkaa ja olemme luomusertifioineet tilan kaikki maa-alueet. Kerään myös luonnontuotteita ja jalostan niistä erilaisia aitoja makuja ja ravintoaineita sisältäviä herkkuja kanssaihmisille. Pitkäaikainen harrastus on siis kääntymässä osaksi elinkeinoa, ja olenkin valmistumassa luonnonvaratuottajaksi kesäkuussa 2019. Tulemme myös järjestämään erilaisia kursseja, tapahtumia ja retkiä luontoon liittyen. Tervetuloa meille kylään!

Pihlajanmarjahyytelö

5,00  5,00 

Myyntiyksiköt: 0

Varastossa

Herkullisen värinen ja makuinen hyytelö on parhaimmillaan ruuanlisukkeena. Koita vaikka riistan kanssa tai kaaliruokien kaverina. Happamanmakea herkkuhyytelö käy myös aamiaisjogurtin tai rahkan maustamiseen.
Pihlajanmarjat sisältävät luontaisesti pektiiniä joka hyytelöittää tuotteen, mitään lisä- tai säilöntäaineita ei ole käytetty. Koska kyseessä on pelkästään aidot luonnon raaka-aineet, saattaa valmistuserien koostumus hieman vaihdella.
Sisältää pihlajanmarjaa, sokeria ja vettä. Pakkauskoko 120 g

Kuvaus

( 0 ) arvostelut Tällä tuotteella ei ole vielä arvosteluja.

Pyöritämme mieheni kanssa pientä luomutilaa Kiskonjoen rannalla Perniössä. Perheeseemme kuuluvat kolme ihanaa tytärtä sekä lemmikit. Viljelemme pienimuotoisesti avomaan vihanneksia ja mansikkaa ja olemme luomusertifioineet tilan kaikki maa-alueet. Kerään myös luonnontuotteita ja jalostan niistä erilaisia aitoja makuja ja ravintoaineita sisältäviä herkkuja kanssaihmisille. Pitkäaikainen harrastus on siis kääntymässä osaksi elinkeinoa, ja olenkin valmistumassa luonnonvaratuottajaksi kesäkuussa 2019. Tulemme myös järjestämään erilaisia kursseja, tapahtumia ja retkiä luontoon liittyen. Tervetuloa meille kylään!

Toimitusmaksut

Toimitus: Suomi 7,00 

Tarkemmat tiedot toimituksesta

Lähetyspaikka Suomi
Maksimi toimituskulu per tilaus 7,00 
Tilausmäärästä riippumaton tämän tuotteen maksimi toimitusmaksu: 7,00